Palvelut

Toimintaterapia

Toimintaterapia on kuntoutusta toiminnan keinoin. Asiakkaan haaste saattaa liittyä toimintaan, kuten haasteeseen hoitaa arjen asioita kotona tai lähiympäristössä. Haaste voi johtua psyykkisistä tai fyysisistä syistä tai näiden yhdistelmästä. Tällöin myös kuntoutuksen keino on usein toiminnallinen – harjoittelemme haastavaa asiaa käytännössä. Harjoittelu tapahtuu aina asiakkaan omaan tahtiin ja usein aloitetaan hyvin pienillä askelilla. Kuntoutuksen lopputulemana on edistynyt toimintakyky, mihin liittyy läheisesti kokemus elämänhallinnasta ja merkityksellisestä, oman näköisestä elämästä.

Kasvun merkkejä…

Kasvamme läpi elämän. Välillä voi kuitenkin tuntua siltä kuin kasvu olisi pysähtynyt, on ihan solmussa, pysäkillä, pihalla, ahdistunut, pelokas… Nämä haastavat elämäntilanteet on mahdollista nähdä myös tilaisuutena kasvuun. Ajoittain asia vaatii ulkopuolisen avun – terapeutin, joka auttaa jaksamaan ja tuomaan näkökulmaa siihen, kuinka päästä haasteissa eteenpäin.

Usein kuulee puhuttavan henkisestä kasvusta. Terapiatyöskentely johtaa tavalla tai toisella itsetuntemuksen lisääntymiseen ja henkiseen kasvuun. Voimme työskennellä sellaisten teemojen parissa kuten ihmissuhteet, suhde itseen, erilaiset pelot, fobiat, ahdistus, sosiaalinen ahdistus, päätösvaikeus, traumat, menetykset, keskeneräisyyden sietäminen ja juuri sinulle haastavat asiat.

Kasvun merkkeinä ilmenee asioiota kuten parempi itsetuntemus, uskallus, itsearvostus, luovuus, tulevaisuusorientaatio, rohkeus, läsnäolo, merkityksellisyyden kokemus, ilo, tunteiden tunteminen, yhteys omaan elämään ja muihin ihmisiin.

Kelan kuntoutus

Toimintaterapia Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena

Tarvitset tätä varten julkisessa terveydenhuollossa laaditun kuntoutussuunnitelman (B-lausunnon). Kuntoutussuunnitelman saatuasi sinun tulee täyttää lomake KU104 Hakemus vaativa lääkinnällinen kuntoutus ja toimittaa se Kelaan. Hakemuksen voi täyttää myös sähköisesti Kelan asiointipalvelussa. Jos olemme sopineet yhteistyöstä, voit merkitä minut lomakkeeseen palveluntuottajaksi. Maksajatahona vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa on Kela. Terapia toteutuu kanssani suomen kielellä.

Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos vasta mietit toimintaterapian tarvetta ja tarvitset tukea kuntoutussuunnitelman saamiseksi.